Vihreämpi tila, parempi arki | Tuo luonto osaksi työpäivää

Viherkasvien
huolto palveluna

Viherkasvien huolto pitää kasvit hyväkuntoisina ja siisteinä ympäri vuoden. Kasvien tarpeet muuttuvat vuodenajan, valon määrän ja kasvupaikan mukaan, joten kastelua, lannoitusta ja muuta hoitoa ei tehdä samalla tavalla jokaisella huoltokäynnillä.

Viherhuoltoon voidaan ottaa myös jo olemassa olevat viherkasvit. Jos osa kasveista on vielä hyvässä kunnossa, niitä ei vaihdeta turhaan uusiin, vaan säilytetään ja hoidetaan käyttökelpoiset kasvit mahdollisuuksien mukaan.

Sisustus Fuksia hoitaa yritysten ja muiden toimitilojen viherkasveja jatkuvana huoltopalveluna tai vuosihuoltona. Huollossa tarkistetaan kasvien kunto, kasvualustan kosteus ja mahdolliset tuholaiset sekä tehdään tarvittavat hoitotoimet. Uusille viherkasveille annamme aina kolmen kuukauden kasvuunlähtötakuun.

Mitä viherkasvien huoltoon kuuluu?

Kastelu ja kosteuden seuranta

Huoltokäynnillä tarkistetaan kasvualustan kosteus ja kastellaan vain tarpeen mukaan. Näin vältetään sekä liian kuiva kasvualusta että jatkuva liikakastelu.

Talvella kastelua yleensä vähennetään ja kasvukaudella lisätään. Huolto seuraa kasvien todellista kuntoa, ei samaa kaavaa ympäri vuoden.

Lehtien puhdistus, leikkaaminen ja tukeminen

Huollon yhteydessä lehdiltä pyyhitään pölyt, huonokuntoiset ja kuolleet lehdet poistetaan ja kasveja leikataan tai tuetaan tarvittaessa.

Samalla kasvit pysyvät siisteinä ja ryhdikkäinä, eikä pieni hoidon tarve pääse kasvamaan isommaksi työksi.

Kasvien kunnon ja tuholaisten tarkistus

Jokaisella huoltokäynnillä tarkistetaan myös kasvien yleiskunto ja mahdolliset merkit tuholaisista.

Mitä aikaisemmin tuholaiset havaitaan, sitä helpompi niiden leviäminen on pysäyttää. Mikäli ne ehtivät levitä kasvista toiseen, muutaman kasvin ongelma voi muuttua nopeasti koko tilan ongelmaksi.

Viherkasvien huoltopalvelut

Jatkuva huolto

Jatkuva huolto tehdään noin 2 viikon välein
  • Kastelu tarvittaessa


  • Suihkuttelu
  • Kosteuden mittaus
  • Lehtien kunnon tarkistus
  • Pölyjen pyyhintä
pienimuotoisesti

  • Leikkaaminen ja tukeminen (tarvittaessa)

  • Tuholaistorjunta (tarvittaessa)

Vuosihuolto

Vuosihuolto tehdään kasvukaudella maalis-syyskuussa

  • Kasvualustan tarkistus / vaihto
  • Kaikkien lehtien pölyjen pyyhintä
  • Huolellinen leikkaaminen ja tukeminen
  • Tuholaistorjunta (tarvittaessa)
  • Ruukun vaihto (tarvittaessa)
  • Viherkasvien paikan vaihto (tarvittaessa)
  • Ilmeen yhtenäistäminen (tarvittaessa)

Viherkasvien huolto
pienelle toimistolle

Viherkasvien huoltopalvelu sopii myös pienelle toimistolle, vaikka kasveja olisi vain muutama. Huolto voidaan mitoittaa kasvien määrän ja tarpeen mukaan, eikä palvelu edellytä isoa vihersisustuskokonaisuutta.

Pienessä toimistossa muutamankin kasvin kunto näkyy nopeasti koko tilan ilmeessä. Kun kasvit hoidetaan säännöllisesti, ne pysyvät siisteinä eikä vastuu kastelusta ja muusta hoidosta jää henkilökunnan muistettavaksi.

Pienen toimiston huolto onnistuu erityisen luontevasti silloin, kun samassa rakennuksessa tai lähialueella on muitakin huollettavia kohteita. Silloin muutamankin kasvin toimisto voidaan ottaa mukaan samalle huoltokierrokselle.

Vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa viherkasvien kuntoon

Syksyllä valon määrä vähenee

Kasvu alkaa hidastua, kun luonnonvaloa tulee vähemmän. Samalla kastelua ja lannoitusta vähennetään asteittain, eli kasvia ei hoideta enää kesän rytmillä.

Talvella liikakastelu on tavallinen ongelma

Pimeimpään aikaan kasvi käyttää vettä hitaammin. Jos kastelu jatkuu samalla tavalla kuin kesällä, kasvualusta jää helposti liian märäksi.

Lämmityskausi kuivattaa ilmaa

Talven kuiva sisäilma näkyy erityisesti herkemmissä kasveissa. Lehtien kuntoa seurataan ja kasvien sijoittelua voidaan tarvittaessa muuttaa esimerkiksi pois lämpöpatterin läheltä.

Keväällä kasvu käynnistyy uudelleen

Valon lisääntyessä kasvit alkavat kasvattaa uusia lehtiä ja versoja. Kastelua ja lannoitusta lisätään vähitellen kasvun mukaan.

Kesällä kasvit tarvitsevat enemmän vettä

Valo ja lämpö lisäävät kasvua ja veden kulutusta. Huoltokäynneillä seurataan, ettei kasvualusta pääse kuivumaan liikaa varsinkaan aurinkoisissa paikoissa.

Kasvin paikkaa voidaan vaihdella vuodenajan mukaan

Kesällä hyvä kasvupaikka ei välttämättä toimi talvella. Kasvia voidaan siirtää lähemmäs luonnonvaloa tai pois paikasta, jossa talven vähäinen valo alkaa näkyä sen kunnossa.

Ja varaa ilmainen kartoituskäynti nyt!

Laavakivirouhe vähentää kasvualustan
vaihtotarvetta

Laavakivirouhe on kivipohjainen kasvualusta, jota voidaan käyttää mullan sijaan viherkasvien ruukuissa. Se on huokoista, joten kivien väliin jää ilmaa ja kasvin juuret saavat hyvin happea. Kun juuret voivat hyvin, kasvi voi hyvin. Laavakivirouhe sitoo vettä ja luovuttaa sitä juurille vähitellen.

Perinteinen multa tiivistyy ajan myötä ja sen rakenne muuttuu, minkä vuoksi kasvualusta joudutaan yleensä uusimaan säännöllisesti. Laavakivirouhe säilyttää rakenteensa, joten vuosihuollossa riittää usein rouheen lisääminen tai pintakivien uusiminen. Laavakivirouheessa on myös yksi käytännön etu: siinä ei ole samalla tavalla orgaanista ainesta kuin mullassa. Siksi kasvualusta ei tarjoa yhtä otollista ympäristöä esimerkiksi mullassa viihtyville tuholaisille. 

Mitä viherkasvien huolto
maksaa?

Huoltokäynnit hinnoitellaan ruukkumäärän mukaan. Hintaan vaikuttaa myös kohteen sijainti: jos samalla alueella on muita huollettavia kohteita, käynti saadaan yleensä edullisemmaksi osaksi samaa huoltokierrosta.

Esimerkiksi 10 viherkasviruukun huolto Lappeenrannan keskustassa maksaa noin 32 € / käynti. Lisäksi huoltotarvikkeisiin kuluu noin 10 € / käynti.

Eli tässä esimerkkitapauksessa kokonaiskustannus on noin 42 € / huoltokäynti.

Tarkka hinta lasketaan aina kasvien määrän, huoltovälin ja sijainnin perusteella.

Varaa ilmainen kartoituskäynti